On tunnettua, että koira on ihmisen paras ystävä, mutta koiran paras ystävä on ehdottomasti sukat.
Tulin aamulla tähän tulokseen kun seurasin ( jälleen kerran ) rakkaan hauvelimme tekosia.
Mikäli koirilla olisi oma elokuvateatteri siellä esitettäisiin varmasti seuraavat klassikot:

Tanssii sukkien kanssa, Sukat ja minä sekä Uhrisukat.

Tämän aamuisista sukista tuli uhrisukat, kun niitä oli kanniskeltu väliä eteinen vuode, nuoltu tarpeeksi, viskattu minun toimesta takaisin lattialle, kannettu koiran toimesta nokkani eteen ja pudotettu siihen. Viety takaisin eteiseen ja siellä järsitty rakkaudella ne täyteen pieniä reikiä.

Tämän vuoksi en jätä käytettyjä sukkiani mielelläni lattialle pyörimään, valitettavasti kanssani asuva on hieman hitaampi oppimaan vai lieneekö ei välitä sukkiensa karusta kohtalosta...

Muutenkin metsien miehellä on jossain suhteessa pitempi pinna kuin minulla:
Hyppelehdin tänään iloisesti tiede lehden kanssa metsien miehen eteen ja rupesin haromaan hänen tukkaansa: Hän ihmetteli mitä touhuan, kun kerroin etsiväni Neandertalin ihmisen luukyhmyä, joka löytyy joiltakin nykyihmisiltäkin. Sitä ei löytynyt, vaikka nenän perusteella uskoinkin rakkaan puolisoni olevan jotain sukua tälle kadonneelle ihmislajille. Joku voisi hermostuakin moisesta, mutta metsien mies pisti asian leikiksi.

kutsuu tuo yötyö, joten pitänee lähteä suunnittelemaan sinne lähtöä pikkuhiljaa...