Markukselle kiitokset rohkaisevista kommenteista, kiva, että tätä blogia joku seuraakin.

Päivät kuluvat aika pitkälti tytön ympärillä: osaa jo ottaa tavaroita käteen ja tunkee kaiken ottaman suuhunsa. Ei tosin ole kärsivällinen luonne: Itku tulee kun ei saa jotakin suuhunsa tai koordinaatio ei pelaa ja ei saa liikutettua esinettä sinne minne haluaisi. Istui yksi ilta sylissä ja silmät pyöreänä seurasi kun söin pizzapalaa. Pää aina kääntyi ylöspäin katsomaan kun haukkasin pizzaa. Kun en antanut tytön ottaa pizzapalasta kiinni ja pizza alkoi uhkaavasti huveta parempiin suihin, tuli kauhea kiukkuitku. Äitiinsä se on tullut: aina nälkä. Yritä siinä nyt sitten kertoa, että ei  vielä saa ihan syödä soseitakaan saatikka pizzaa...

Yhtenä päivänä kääntyi hoitopöydällä ja kiepautti toisen jalkansa hoitopöydän reunan yli. Siinä taas huusin metsien miestä paikalle kurkku suorana: Mies luuli jo, että on joku hengen hätä. Osoittelin vaan hoitopöydän suuntaan, että katso nyt.

Eikä mene kauaa kun lähtee jo liikkeelle, saa äiti ostaa lenkkarit että pysyy perässä...

Välillä tulee aina mieleen, että soitanpa ja kerron tämän isälle, mutta sitten muistaa ettei onnistukaan , mutta eiköhän se siitä...

Lähes kymmenen kilon kissa teki muuten tempun johon en uskonut sen kykenevän: Hyppäsi pinnasängyn reunan yli ja löytyi vaavin sängystä: Onneksi vaavi ei ollut siellä. Saapa olla jatkossa tarkkana. Tein kyllä katille selväksi, ettei ole sen paikka oleilla.

Koiran sukkafetissi on laajentunut koskemaan myös tyttären sukkia: Anopin mummolassa vaihdoin vaippoja patjan päällä. Muutaman minuutin vaipanvaihdon  aikana oli tytön toinen sukka mystisesti hävinnyt. Sukka löytyi sängyssä makoilevan koiran suusta. Tämän vuoksi onkin hyvä pakata niitä useampi  pari matkaan.

No tämän hauskempia juttuja ei valitettavasti ole nyt kertoilla, mutta ehkäpä tuo mieli vielä tässä kevään mittaan piristy sen verran, että saa kunnon tarinoitakin aikaiseksi.