Olis se pitänyt muistaa kun edellisenä päivänä suosiolla  käännyin riippusillan luona takaisin että tuon vallin yli ja tuon alamäen kautta ei päästä pulkan ja koiran kanssa joen jäälle.

No lähdettiin sitten seuraavana päivänä tien päästä moottorikelkkauria pitkin joelle ja matka taittui hyvin kunnes tulimme toisesta suunnasta riippusillan luo, jolloin umpihanki-alamäki olikin umpihanki-ylämäki.  Polvia myöten hangessa yritin vetää likkaa pulkassa rinnettä ylös joka katsoi minua sellaisella silmät pyöreänä ilmeellä ja tahtoi ilmiselvästi sanoa: Ookko sää äiti ihan tosissas.

Koira kun vielä päätti kesken ylösnousun että eihän tästä tule hel...ään ja kääntyi takaisinpäin niin oli siinä sitten kiskomista. Lopputulema oli se että likka pulkkineen kääntyi ympäri ja sai lumipesut. No onneksi kotio ei ollut kumminkaan pitkä matka, niin ei tarvinnut kauaa olla naama jäässä.

Monen viikon tauon jälkeen uskalsimme kerhoonkin. ( Viime kerralla likka vei kuusen koristeita, kävi dyykkaamassa roskista ja juoksi muuten vaan taloa ympäri ).No tällä kerralla istui aika kiltisti sylissä. Ehkä uskallamme siis näyttää naamaamme vielä jatkossakin.

Toisaalti lastenhan pitää saada olla lapsia: Toiset vaan ovat vilkkaampia ja uteliaampia kuin toiset.

Itsekin muistan että piti kielloista huolimatta nykäistä puuhellan tuhkaluukku auki ja todeta itse yltäpäältä tuhkassa, että ei olis kannattanut aukaista...kiipeilyä ja hyppimistäkin tuli harrastettua sillä seurauksella että nenä on paikattu kertaalleen ja puustakin olen pudonnut ( Mikä saattaakin selittää aika paljon...).

Eilen oli kiva katsella kuinka likka heitteli palloa koiralle. Koiran pitäisi vaan oppia että toisi sen pallon takaisin tytölle, mutta kun tuo aina pallon minulle ja minun pitää sitten antaa se tytölle jne...

Kissa nyt tapansa mukaan nukkuu, syö, käy muutaman tunnin ulkona,  syö, nukkuu. Likka kömpii kissan yli, repii korvista ja kissa vaan nukkuu.

Metsien mieskin nukkuu ja likka ja  koira. Taidanpa olla ainut hereillä olija tässä talossa...